perjantai 20. heinäkuuta 2012

2. luku: TJ 350

Jälleen on aika rientänyt ja sotkuun päästy. Huhut kertovat että tämä armopala johtuisi joko siitä, että komppaniassa on päällikön poika joka marmatti isälleen, tai sitten jonkun äiti soitti päällikölle joka määräsi meidät sotkuun. Oikeastihan olisimme päässeet tänne vasta ensi viikolla.

Kuluneena viikkona on ammuttu rynkyllä, heitetty harjoitusnaatteja ja sykitty luutnantin sulkeisissa. Sairastuin kaksi päivää sitten inttiflunssaan, jota sairastaa par'aikaa noin 80% koko komppaniasta. Kaikki köhivät ja niiskuttelevat yhtenään, ja osa on jo etsiytynyt veksiinkin asti.

Viime käynnillä sotkusta tarttui mukaan karkin lisäksi pari ilmaista kirjaa (jotka kirjasto oli heittänyt pois) joita olen jonkin verran hitaalla tahdilla lukenut. Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät, jonka aikoinaan kirjoitti Terry Pratchett, on tullut luettua penskanakin kerran, mutta sillloin en tajunut vielä kirjailijavelhon hauskoja sanankäänteitä ja vitsejä. Romsku onkin ollut mukava pako välillä väsyttävästäkin kasarmitodellisuudesta.

Meillä on melkein joka ilta palveleustaukoa, eli aikaa jolloin ei ole suoranaisesti palvelusta (aka ohjelmaa), mutta ei myöskään oikeasti vapaata. Touhu on vähän outoa, kun miehet vain istuvat tuvassa lukien ja jutellen, mutta eivät kuitenkaan saa käydä lenkillä tai sotkussa. Puhelinta ja tietokoneita (ketkä sellaiset tullessaan toivat, omani tuon lomilta mukaan) saa onneksi palvelustauoilla käyttää, muuten tuvan tylsyyteen sekä hien ja pierun hajuun saattaisi jopa kuolla.

Aamukasa ( http://bloodpressure.fi/aamukasa/II-12-362 ) vaikuttaa lähes ylitse pääsemättömältä, mutta toisaalta kunnon militäärisekopää jopa viihtyy ajoittain tässä laitoksessa. Hajoamaan en ole vielä alkanut, mutta lomille, jotka ovat edessä ensi viikolla, kaipaan jo kovasti. Koska asun niin perhanan kaukana täältä, pääsen kotiin lentäen, ja olen kotona jo perjantai iltana! Vähän aikaa sitten luulin kulkevani junalla, ja se olisi tarkoittanut, että olisin perillä vasta lauantai aamuna.

Nyt kiireellä päivystäjänpöydän kautta tupaan, ettei tule esapekkaa, perillä pitäisi olla kahdeksalta. Taakse poistun!

1 kommentti:

  1. Kommentoin kuitenkin.

    Kuulostaa ilahduttavan erikoiselta ja voi kuinka minua harmittaa, että olen vapautettu moisesta leikkikerhosta rauhanajaksi.

    mutta muistan lämmöllä sitä paria kuukautta jonka olin siellä hoidossa, ennenkuin totesivat minut liian yhteiskuntakelpoiseksi.

    mutta jatka toki samaa rataa, lueskelen aikani kuluksi kyllä.

    VastaaPoista